Kuulumisia

Aika päättää pitkä hiljaisuus. Toistaiseksi.

Toivoisin, että voisin kertoa koko maailmalle jotain iloista. Vaikka, että elämä on nykyään ihanaa ja helppoa. Liibalaabaa. Ei elämä taida kellään olla aina helppoa.

Elämänihän ei ole mitenkään helpottunut. Olen pyrkinyt tietoisesti vähentämään ikävien asioiden ajattelemista ja etsimään elämääni muutakin sisältöä kuin sairaudet sekä niiden kanssa eläminen. Voimavarojen puitteissa tottakai.

Meikillä saa aikaan paljon. Totuus ei ole aina se, mikä näkyy somessa.

Tarvitsen super paljon lepoa, mutta oon pyrkinyt senkin suhteen olemaan armollisempi itselleni. Sanoen, että se on ihan ok. On ok levätä.

Syksyllä mulla oli todella hyvä ja silmiä avaava laitoskuntoutusjakso, ekaa kertaa selkäydinvammoihin erikoistuneessa laitoksessa. Tunsin ensimmäistä kertaa, että minua ymmärretään. Täysin. Verenpaineiden sekoilusta, kaikkiin niihin intiimeihinkin asioihin. Siellä ei ollut kiellettyjä puheenaiheita tai asioita.

Validiassa, ulkona oli kaunis syksy.

Olen miettinyt, jos kirjottaisin päiväkirja tyyppisesti silloin, kun pystyn ja jaksan, mutta ilman velvollisuudentunnetta tai mitään paineta. Miltä kuulostaa?

❤ llä, Saara

On kulunut melko pitkä tovi edellisestä tekstistä. Menneisiin viikkoihin on mahtunut paljon. Isoja asioita ajateltavaksi. Olen joutunut olemaan sairaalassa paljon, ihan liikaa. Kotona oleminen alkaa tuntua jo harvinaiselta ja kynnys hakeutua hoitoon asiasta kuin asiasta kasvaa jatkuvasti. Ei siksi, että pelkäisin hoitoon hakeutumista. En vain haluaisi sairaalaan. Olen saanut huippu hyvää hoitoa meidän omasta sairaalasta, Helsingistä sekä laitoskuntoutusjaksoilla. Avokuntoutuksen terapeutteja unohtamatta. Koen olevani hyvissä käsissä, kaikkialla.

Arki kotona kuluu melko pitkälti voimia keräillen. Avustajani turvin pärjään, kun S opiskelee toisessa kaupungissa. Onneksi myös perhe asuu lähellä. Ystävien kanssa on viimeaikoina pidetty yhteyttä lähinnä somen välityksellä. Viime viikonloppu oli poikkeus koko alkuvuoteen. Olin Helsingissä yhden läheisimpiin lukeutuvan ystäväni kanssa. Viikonloppu oli ihana kaikilta osin. Täydellinen pakomatka arjesta. 

Suunnitteilla on paljon ihania juttuja tälle vuodelle. Sain edellisellä kuntoutusjaksolla "tehtäväksi" tehdä listan asioista, joita haluan ja aion tehdä. Toivo ja unelmat kantavat päivästä toiseen. Ihanista jutuista mainittakoon läheisten kanssa oleminen sekä ajanvietto ja kesällä oleva Ruisrock.

Vaikka välillä näyttää toivottomalta, uskon, että on vielä paljon hyvää tulossa. Vaikka kaikkeen en pysty vaikuttamaan, voin silti yrittää tehdä kaikkeni.

Joskus on hyvä myöntää, nyt väsyttää

Ulospäin on helppo näyttää reippaalta, vahvalta ja kaikesta selviävältä. Sisällä tunne voi olla siitä huolimatta ihan toinen. Mun on vaikea myöntää välillä edes itselleni, kuinka raskaalta tämä kaikki kipu ja sairauksien tuottamat ongelmat tuntuu.

Takana on taas hiukan hankalampi jakso. Vakava infektio cystofixin laiton jälkeen, nyt pari viikkoa jälkeenpäin se irtosi, tuntemattomasta syystä. Kaikki tämä vamman ja rakon toimimattomuuteen liittyvä ylimääräinen murhe. Tämäkään asia ei vaan ole niin yksinkertainen.

Yritän siis pikkuhiljaa palailla taas blogin pariin, joskus vain pelkkä viestienkin lukeminen on liian rankkaa etenkin, kun edes puhelin ei meinaa aina pysyä käsissä. Onneksi on ääniviestit ja puhetta tekstiksi muokkaavat ohjelmat. Se mahdollistaa sosiaalisen kanssakäymisen silloinkin, kun ei kykene ylös vuoteesta.

Edelleen olen niin kiitollinen ihmisistä, ketkä on pysynyt rinnalla. Kaikesta huolimatta.