Vuosi 2017 kiitos ja näkemiin, tervetuloa uusi vuosi.

 Vuonna 2017 sairauteni on koitelleet enemmän kuin yhtenäkään aikaisempana vuonna. Hankala invadilisoiva kipu on viidettä vuotta läsnä 24/7. Selkäydinvamman, laajan hermojuuren vaurion sekä harvinaisen sidekudossairauteni Ehlers-danlosin vuoksi kuluneena vuonna vietin sairaalassa enemmän aikaa, kuin kotoa. Yli 200 päivää. Jouduin moneen toimenpiteeseen ja isoin leikkaus oli marraskuussa, jossa virtsarakkoni poistettiin ja tilalle tehtiin avanne. Sairastin viisi sepsistä eli verenmyrkytystä ja jokainen niistä oli toinen toistaan pahempi. Menetin kaksi todella rakasta ihmistä.

Vuodessa oli kuitenkin myös paljon hyvää. Liitän tähän nyt tekstin, jonka kirjoitin eilen. Vuoden 2017 viimeisenä päivänä, valmiina vuoteen 2018, jolta toivon ennen kaikkea rakkautta, läheisten kanssa muistojen luomista ja terveyttä. Tai ainakin parempaa vointia, kuin kuluneena vuonna 2017. Nyt itse tekstiin;

Tää vuosi on ollut raskas. Niin raskas, että en aio mennyttä vuotta juhlistaa, mutta uudelta tulevalta vuodelta toivon ennen kaikkea terveyttä, vähemmän kipua ja vähemmän surua.

Tähän vuoteen on mahtunut monta vaarallista verenmyrkytystä, monta toimenpidettä ja monta leikkausta. Isoin niistä oli virtsarakon poisto marraskuussa. Tänä vuonna olen menettänyt kaksi todella rakasta ihmistä. Olen itkenyt piilossa, olen yrittänyt hengittää pimeässä kylpyhuoneessa veden valuessa rikkinäistä kehoani pitkin. Olen yrittänyt pysyä kasassa, suojella muita kaikelta tältä.

Jotta ei muisteltaisi pelkkiä ikäviä asioita, on tänä vuonna tapahtunut paljon hyviä, onnellisia ja iloisia asioita. Olen tavannut uusia ihania ihmisiä, saanut elämän pituisia uusia ystävyyssuhteita, saanut olla monessa ihanassa tapahtumassa ja saanut elämääni erityisen ihmisen, josta en koskaan, ikinä aio päästää irti. Minua on ymmärretty tänä vuonna paremmin kuin koskaan. Mun eteen on tehty ihan uskomattomia asioita, asioita joista tuun aina olemaan kiitollinen.

Oon saanut myös mahdollisuuden elämään. Siitä olen kiitollisempi kuin mistään. Olen tänä vuonna peittänyt paljon hymyileväisyydellä, positiivisuudella ja toivon viljelemisellä. Aion jatkaa samalla asenteella ensi vuonna, mutta toivon, että kaikki olisi helpompaa. Voisin hymyillä puhtaasta ilosta, olla onnellinen parempi vointisena ja voisin toivomisen sijaan olla kotona. Läheisten kanssa ja heidän tukena, kuten he ovat olleet tänä vaikeimpana vuonna minun tukena. Kiitos te kaikki, ketkä olette olleet elämässäni, omalla tavallanne. ❤ 

 

On kulunut melko pitkä tovi edellisestä tekstistä. Menneisiin viikkoihin on mahtunut paljon. Isoja asioita ajateltavaksi. Olen joutunut olemaan sairaalassa paljon, ihan liikaa. Kotona oleminen alkaa tuntua jo harvinaiselta ja kynnys hakeutua hoitoon asiasta kuin asiasta kasvaa jatkuvasti. Ei siksi, että pelkäisin hoitoon hakeutumista. En vain haluaisi sairaalaan. Olen saanut huippu hyvää hoitoa meidän omasta sairaalasta, Helsingistä sekä laitoskuntoutusjaksoilla. Avokuntoutuksen terapeutteja unohtamatta. Koen olevani hyvissä käsissä, kaikkialla.

Arki kotona kuluu melko pitkälti voimia keräillen. Avustajani turvin pärjään, kun S opiskelee toisessa kaupungissa. Onneksi myös perhe asuu lähellä. Ystävien kanssa on viimeaikoina pidetty yhteyttä lähinnä somen välityksellä. Viime viikonloppu oli poikkeus koko alkuvuoteen. Olin Helsingissä yhden läheisimpiin lukeutuvan ystäväni kanssa. Viikonloppu oli ihana kaikilta osin. Täydellinen pakomatka arjesta. 

Suunnitteilla on paljon ihania juttuja tälle vuodelle. Sain edellisellä kuntoutusjaksolla "tehtäväksi" tehdä listan asioista, joita haluan ja aion tehdä. Toivo ja unelmat kantavat päivästä toiseen. Ihanista jutuista mainittakoon läheisten kanssa oleminen sekä ajanvietto ja kesällä oleva Ruisrock.

Vaikka välillä näyttää toivottomalta, uskon, että on vielä paljon hyvää tulossa. Vaikka kaikkeen en pysty vaikuttamaan, voin silti yrittää tehdä kaikkeni.