Kuntoutuksessa

Otsikko kertoo paljon.

Palasin juuri kahden viikon pituiselta kuntoutusjaksolta Ortonista. Ensimmäinen kuntoutusviikko piti sisällään Kelan järjestämää ammatillista kuntoutusselvitystä, kuntoutusselvitys järjestettiin Orton prossa. Mihin vielä kykenisin? Olenko työkykyinen? Kykenisinkö enää koskaan sairaanhoitajan työhön? Mikä voisi mahdollisesti olla ammatti, jossa voisin työskennellä, jos en enää pysty tehdä ammattiani vasta

avaa työtä. Vai olenko kenties täysin työkyvytön? Joutuisinko jäämään 24-vuotiaana eläkkeelle? Heittämään hukkaan haaveeni jatkaa rakastamassani työssä? Voisinko ehkä unohtaa unelmat jatko-opinnoista? Tätä kaikkea pohdimme kyseisellä viikolla.

Tässä kohtaa olisi ehkä korrektia kertoa, mihin lopputulokseen päädyimme tai mitä kaikkea kävin viikon aikana läpi, mihin lopputulemaan tulimme moniammatillisen tiimin kanssa.

Ammatillinen kuntoutus ei ole pelkästään tällaista selvitystä, ammatillista kuntoutusta on monenlaista, mutta kohdallani ajankohtaisena pidettiin nyt tällaista selvitystä, koska keväällä 2015 suunniteltu työkokeilu ei toteutunut halvaantumiseni vuoksi.

Selvitys toteutettiin useammassa jaksossa. Ensimmäinen jakso oli keväällä, joka keskeytyi parin päivän jälkeen huonon kuntoni vuoksi ja suoritin sen loppuun touko- kesäkuun vaihteessa. Nyt oli jatkovaihe ja myöhemmin toteutetaan vielä seurantajakso.

Kuntoutusselvitys oli rankka kokonaisuudessaan. Viime aikoina olen anemian pahenemisen vuoksi ollut erittäin väsynyt, eikä jatkuvat infektiot ole tilannetta ainakaan helpottanut. Myös vaikea kiputilanne tuo omat haasteensa jaksamiseen. Päiviä jaksotettiin jaksamiseni ja tilanteen mukaan, tiimini otti minut todella hyvin huomioon. Minulla oli lukujärjestys, jossa oli jokaiselle päivälle suunniteltu ohjelma. Majoituin osastolla, jossa ihana hoitohenkilökunta on jo tässä vuoden aikana tullut tutuksi.

Päädyimme siihen, ettei minusta vielä ole mihinkään, joka vaatii sitoutumista tai aikataulutusta. Vointini on hyvin vaihteleva. Kivut ovat todella kovia ja väsymyksen vuoksi tarvitsen paljon lepohetkiä pitkin päivää. Myös infektioherkkyyden vuoksi suuret ihmisjoukot olisi melkoinen riski. Eli ainakin toistaiseksi jatketaan näin, jatkan asioita, joita rakastan- vapaaehtoistyötä Doulana, kirjoittamista Suomen Kipu ry:n lehteen sekä Kaiku lehteen. Haaveilen myös avoimen yliopiston psykologian perusopintojen suorittamisesta, niitä voisi suorittaa täysin omassa tahdissa.

Hymyilen, kaikesta huolimatta.

Ensimmäisen viikon jälkeen halusin poistua viikonlopuksi kotilomille, tuttuihin kuvioihin- omaan kotiin, oman peiton alle, tosin tein sen pienen kiertotien kautta.
Viikkoon ja viikonloppuun mahtui minulle todella rakkaita sekä korvaamattomia ihmisiä. Ihmisiä, keitä ilman olisin hukassa. Elämä olisi tyhjää, illat hiljaisia. Rakastan teitä- te tiedätte kyllä.

Sunnuntaina palasin osastolle ja edessä oli laitoskuntoutus viikko avustettuna laitoskuntoutus jaksona. Viikko piti sisällään erilaisia terapioita sekä lääkärikäyntejä. Viikossa ihanaa oli se, että rakas ystäväni oli kuntoutuksessa kanssani yhtäaikaa. 

Päivät koostuivat toimintaterapia- ja fysioterapia- ajoista. Myös psykologia sekä sosiaalityöntekijää tapasin. Lääkärikäyntejä mahtui myös viikolle. Viikko oli kokonaisuudessaan rankka. Tilannetta ei helpottanut cystofixin tulehtuminen ja alavatsan sekä selän kovat kivut. Kivut on joka hetkisiä, mutta nyt tulehdukset pahensivat tilannetta entisestään. Se rajoitti myös ikävä kyllä yhteisiin ryhmäjuttuihin osallistumista. Pääsin onneksi osallistumaan rentoutusryhmään, joka oli aivan ihana. Rakastan kaikenlaisia rentoutus- ja tietoisuustaito- harjoituksia. Teen harjoitteita usein kotonakin. 

Osastolla ei päässyt aika käymään pitkäksi, koska aika meni melkein nukkuessa ja ystävän kanssa aikaa viettäessä. Käytiin myös yhtenä päivänä kaupungilla, mikä oli mukavaa vaihtelua. Osastolla majoittuessa minulla oli oma huone, jossa sain olla rauhassa ja hoitajat auttoivat kaikessa, missä tarvitsin apua- kuten aamutoimissa, pukemisissa, peseytymisessä, siirtymisissä, muistutti lääkkeiden otosta jne. Osaston hoitajat on tässä ajan mittaan tullut jo melko tutuksi ja täytyy kyllä sanoa, että on huippua, miten ihania hoitajia sekä lääkäreitä on olemassa! Myös kaikki muu henkilökunta fysioterapeuteista, toimintaterapeuteista, psykologeihin ja sosiaalityöntekijöihin, sihteereihin sekä laitoshuoltajiin kaikki on aivan ihania. Koko talossa. 

Nyt toivottavasti asiat lähtisi taas hoitumaan täällä kotipuolessa ja tulehdukset hellittämään, pääsisi elämään normaalia arkea ja suunnittelemaan avoimen opintoja. 

Kuvan ottanut hyvä ystäväni Anna, löytää instagramista: @lusikoitakiitos