Mielen monet aatokset

Pyhät ovat viimein ohi. Kuuntelen rauhoittavaa musiikkia kultaisilla nappikuulokkeillani spotifystä. S hengittää raskaasti vierelläni. Tartun häntä kädestä kiinni ja yritän kietoutua keho vasten hänen kehoaan. Tämä rikkinäinen keho ei tahdo totella. En ole halvaannuttuani kyennyt kääntymään laisinkaan itsenäisesti toiselle kyljelleni ja muutenkin tarvitsen apua, jos tahdon hyvän asennon vuoteessa. En kehtaa herättää toista, vain kertoakseni nähneeni jälleen painajaista ja haluavani kainaloon.

Aiemmin en ole nähnyt unia juurikaan. Viimeaikoina kuitenkin mitä ihmeellisemmät unet ovat pitäneet minut hereillä. Saatan herätä huutaen yksin leikkaussalista tai pudota autolla kalliolta ja laahautua käsillä maata pitkin etsiäkseni apua, kunnes joku tulee ja pysäyttää matkani. Myös kivut jaksavat valvottaa, mutta se on vain hyväksyttävä tai ehkä enemmänkin siedettävä tosiasia.

Tästä syystä, että yöt ovat tällä hetkellä mitä ovat- päivät menee pitkälti sumussa. Se tuntuu kurjalta.
Vaikka olenkin nykyisin melkoinen erakko, rakastan olla yksin ja erillään kaikesta. Samalla nautin enemmän kuin mistään ihmisistä ympärilläni. Joskus myös fyysisestä läheisyydestä. Olen silti se sama sielu hieman rikkinäisemmässä kuoressa kuin aiemmin. Kaipaan ihmisten keskelle. Onneksi on monia ihmisiä, ketkä pitävät minut kasassa, vaikka eivät fyysisesti läsnä olisikaan.

Ensi vuodelta kuitenkin toivon enemmän läheisyyttä, vieläkin enemmän rakkautta, jota voin antaa ja saada sekä paljon paljon vapaaehtoistyötä tehtäväksi. Kaikki kuitenkin voimien mukaan, en halua pettyä vaadittuani itseltäni liikoja.

Meidän joulu

Meillä on ollut perheessä monia erilaisia jouluperinteitä. Vuonna 2010 tapasin S:n ja siitä vuodesta lähtien ollaan yhdistelty kahden perheen jouluperinteitä. Se onkin osoittautunut yllättävän helpoksi. Omaksi ihanaksi, meidän näköiseksi jouluksi.

Oman lisäyksensä jouluperinteisiin on ymmärrettävästi tuonut sairauteni ja vammautumiseni. Lisäyksestä puhun siksi, että vaikka jostain ollaan jouduttu luopumaan, on joulun pohjimmainen idea ehkä korostunut meidän perheessä.

Tavallisesti meillä joulu alkaa kotona melko aikaisin jouluvalmisteluilla, hyvissä ajoin marraskuun lopulla. Pikkujoulut ovat usein ensimmäinen kunnon kosketus jouluun. Joulun lähestyessä tavallisesti olen joko yksin, jonkun läheisen tai läheisten kanssa käynyt ainakin yhdessä joulukonsertissa. Kauneimpia joululauluja kirkossa unohtamatta. Jälleen tänä vuonna kävimme kuuntelemassa Lahden gospelkuoron joulukonserttia. Siskoni laulaa kuorossa, joten näin ollen konsertilla on vieläkin enemmän arvoa meidän perinteissä. Pienenä lauloin itse kuorossa ja jouluaatto huipentui aina jouluyön kirkkoon. Äitini tai siskoni kiharsi aina hiukseni, ylleni puettiin kauluksella koristeltu mekko ja lakerikengät. Tekoturkistakkia unohtamatta.

Aatto me ollaan vietetty isommalla porukalla perheen kesken. Edellisvuodet olemme S:n kanssa kiertäneet hänen vanhempansa, tätinsä, minun äidin sekä veljeni luona. Nyt pari edellistä joulua ollaan kuitenkin jouduttu jakamaan käyntejä eri päiville, koska en yksinkertaisesti enää jaksa niin pitkiä päiviä. Joulupäivät olen pienestä asti viettänyt isälläni, minne kaikki veljenikin tulevat.

Tänä jouluna äitini ja äidin mies tulivat meille aamupuurolle sekä lahjojen jakoon. Sen jälkeen lähdimme S:n vanhemmille syömään, sieltä poikkesimme vielä hänen tädillään. Kotiin tultuamme S laittoi heti saunan lämpiämään ja siellä lauteilla taas pohdimme elämän syvällisyyksiä. Nyt makaan täysin fyysisesti väsyneenä sängyssä peiton alla ihanassa uudessa pyjamassa, pörrösukissa ja tossukoissa.

Edellis vuosina sairastuttuani arjessa ja juhlassa on korostunut kiitollisuus. Läheisistä ympärillä. Vaikka konkreettisesti kaikkia ei näin joulunakaan näkisi, on jokaisella paikka ajatuksissani. Tärkeintä tällaisenäkin juhlapäivänä on pysähtyminen. Itsensä kunnioittaminen. Armollisuus.

Monta yötä jouluun on

Kuuntelen musiikkia ja yritän hengittää. Jouluun on enää pari yötä ja mulla on vaan yksi toive, saada viettää se kotona.

Ihan liian tutuiksi tulleet maisemat.

                           

Pääsin eilen sairaalasta tai pyysin päästä. Tänään laboratorio kontrollit ei vaikuttanut lupaavilta, huomenna uudestaan. Vielä perjantaina aika lääkärille. Muutama viikko sitten sairastettu septinen infektio ja kuvittelin, että siinä olisi ollut hetkeksi ihan riittävästi, mutta tämä on mun elämä. Mun elämä, nyt ja tässä. Yritän nauttia läheisistä ympärillä. Puolisoni yrittää tehdä oloni siedettävämmäksi, läheiset on isoin syy, miksi jaksan taistella päivästä toiseen. Valitettavasti keho ei välitä taisteluista, se toimii kuten toimii. Siihen on mukauduttava.

Isoin kiitos kuuluu ihmisille, ketkä on ollut läsnä elämässäni tänäkin vuonna. Teille, ketkä olette kuunnelleet itkuni ja nauruni. Ja teille, keiden ajatuksissa olen ollut. Oon enemmän kuin kiitollinen kaikista rakkaista ympärillä.

Kirjoittelen voimieni mukaan, jos en palaa ennen joulua, toivon kaikille mahdollisimman rauhallista joulua ❤