Hetkessä tässä ja nyt

Viime viikonloppuna vaari saatettiin viimeiselle matkalleen. Päivä oli rauhallinen. Rauhallinen ja kaunis. Illalla sanoin miehelleni "taivaskin itkee." Vaikka päivä olikin omalla tavallaan kaunis, oli se myös äärimmäisen raskas ja synkkä. Ikävä on loputon, mutta jokaisella meillä on aikamme.

Ikävöiden.

Tämä viikko on kulunut jälleen pitkälti nukkuen. Keho on väsynyt. Se vaatii päivä päivältä enemmän lepoa. En jaksa enää edes väsymykseltä kiinnittää huomiota koko ajan nousevaan kuumeeseen, enkä muihinkaan uusiin oireisiin.

Haaveilen kesästä. Haaveilen lämpimistä illoista ja auringonlaskuista. Tänä kesänä aion päästä Ruisrockiin, jossa meillä on ollut tapana käydä kesäisin. Nyt pari edellistä kesää ollaan jätetty väliin vammautumiseni jälkeen.

Pian tulee kuluneeksi kaksi vuotta halvaantumisestani. Vammani on hiljattain todettu täydelliseksi vammaksi. Moneen asiaan on saatu viimein selvyys, vaikka se ei tilannettani juurikaan muuta. Vammautumisesta ja vammasta olisi tarkoitus kirjoittaa oma postauksensa jossakin kohtaa, kun ajatus on vähän kirkkaampi ja kykenen jäsentämään tekstiä fiksummin.

Kuva:Pinterest

Nyt kuitenkin yritän nukkua. Kuuntelen rentoutusharjotteita ja hengitän. Tärkeintä on nyt vain hengittää syvään sisään ja ulos. Hetki kerrallaan.

Tämän illan rentoutusharjoitus;

https://youtu.be/b75yqBFS5q4