Meidän joulu

Meillä on ollut perheessä monia erilaisia jouluperinteitä. Vuonna 2010 tapasin S:n ja siitä vuodesta lähtien ollaan yhdistelty kahden perheen jouluperinteitä. Se onkin osoittautunut yllättävän helpoksi. Omaksi ihanaksi, meidän näköiseksi jouluksi.

Oman lisäyksensä jouluperinteisiin on ymmärrettävästi tuonut sairauteni ja vammautumiseni. Lisäyksestä puhun siksi, että vaikka jostain ollaan jouduttu luopumaan, on joulun pohjimmainen idea ehkä korostunut meidän perheessä.

Tavallisesti meillä joulu alkaa kotona melko aikaisin jouluvalmisteluilla, hyvissä ajoin marraskuun lopulla. Pikkujoulut ovat usein ensimmäinen kunnon kosketus jouluun. Joulun lähestyessä tavallisesti olen joko yksin, jonkun läheisen tai läheisten kanssa käynyt ainakin yhdessä joulukonsertissa. Kauneimpia joululauluja kirkossa unohtamatta. Jälleen tänä vuonna kävimme kuuntelemassa Lahden gospelkuoron joulukonserttia. Siskoni laulaa kuorossa, joten näin ollen konsertilla on vieläkin enemmän arvoa meidän perinteissä. Pienenä lauloin itse kuorossa ja jouluaatto huipentui aina jouluyön kirkkoon. Äitini tai siskoni kiharsi aina hiukseni, ylleni puettiin kauluksella koristeltu mekko ja lakerikengät. Tekoturkistakkia unohtamatta.

Aatto me ollaan vietetty isommalla porukalla perheen kesken. Edellisvuodet olemme S:n kanssa kiertäneet hänen vanhempansa, tätinsä, minun äidin sekä veljeni luona. Nyt pari edellistä joulua ollaan kuitenkin jouduttu jakamaan käyntejä eri päiville, koska en yksinkertaisesti enää jaksa niin pitkiä päiviä. Joulupäivät olen pienestä asti viettänyt isälläni, minne kaikki veljenikin tulevat.

Tänä jouluna äitini ja äidin mies tulivat meille aamupuurolle sekä lahjojen jakoon. Sen jälkeen lähdimme S:n vanhemmille syömään, sieltä poikkesimme vielä hänen tädillään. Kotiin tultuamme S laittoi heti saunan lämpiämään ja siellä lauteilla taas pohdimme elämän syvällisyyksiä. Nyt makaan täysin fyysisesti väsyneenä sängyssä peiton alla ihanassa uudessa pyjamassa, pörrösukissa ja tossukoissa.

Edellis vuosina sairastuttuani arjessa ja juhlassa on korostunut kiitollisuus. Läheisistä ympärillä. Vaikka konkreettisesti kaikkia ei näin joulunakaan näkisi, on jokaisella paikka ajatuksissani. Tärkeintä tällaisenäkin juhlapäivänä on pysähtyminen. Itsensä kunnioittaminen. Armollisuus.