Jotenkin on niin paljon helpompaa piiloutua hymyn ja tyhjien sanojen taakse, kuin näyttää, mitä oikeasti tunnen. Mitä ajattelen, mitä asioita yritän käydä läpi yksin omassa mielessäni. Ympärilläni on paljon rakkaita. Ihmisiä, keille voisin täysin vapaasti, ilman minkäänlaisia estoja avata sielun maisemaani. Se ei vaan ole niin yksinkertaista. Ihminen, joka on aina tottunut olemaan se vahva, kaatumaton.
Nyt on kuitenkin korkea aika tehdä muutos, ennen kuin satutan itseni lisäksi käytökselläni ja toiminnallani ympärilläni olevia ihmisiä. Olen matkalla, ehjää minusta ei varmastikaan kaiken kokemani jälkeen voi saada, mutta kokonaisemman kyllä. Tänään keskustellessani näistä asioista pitkästä aikaa ääneen, ulkopuolisen ihmisen kanssa sain paljon ajateltavaa. Työstettävää oikeastaan. Ulkoisilla kehoa tukevilla tuilla ja ortooseilla saadaan pidettyä kehoni kasassa, mutta mieltä ei ulkoisilla tuilla saada tuettua, saati korjattua.
Pääsääntöisesti olen toiveikas, näen elämässäni paljon hyviä asioita. Olen aidosti iloinen ja onnellinen suurimman osan ajasta, mutta toisina hetkinä suru ottaa vallan. Suru kaikesta tapahtuneesta sekä siitä, ettei kehoni tai elämäni koskaan tule olemaan entisellään. Se on kylläkin täysin luonnollista, reagoida erilaisin tuntein kaikkeen koettuun. Tunteita ei kenenkään tarvitsisi mielestäni piilotella, ei myöskään itseni.
Muutoksia ei saa toteutumaan hetkessä, kaiken työstäminen on mahdollisesti elämän pituinen matka. Asioiden käsittely tuo mahdollisesti elämääni lisää sisältöä, lisää mielekkyyttä. Haluan oppia olemaan sinut vammautumisen jälkeisen kehoni kanssa. Haluan tuntea olevani se sama nuori, kuin olin ennen vammautumista ja sairastumista.
Saatan antaa somessa itsestäni vahvan ja reippaan kuvan, se on osa suojamuuriani. Itse en perusta koko elämäni jakamisesta somessa, tietyt asiat kuuluvat vain minulle ja läheisilleni, ei puolitutuille ja tuntemattomille. Aina ei siis sokeasti kannata uskoa kuvaan, mikä ihmisestä muodostuu sosiaalisen median eri kanavissa. Minulla on vapaus valita ja haluan säilyttää tietynlaisen rajan sekä ennen kaikkea turvallisuuden. Itseni ja muiden takia.
Miten aion alkaa nyt hoitaa mieltäni ja kehoani kokonaisuutena? Olen saanut matkan varrella hyvin paljon erilaisia, hyväksi todettuja harjoitteita hoitajilta, lääkäreiltä ja terapeuteilta. Itse olen sukeltanut tietoisuustaito- harjoitteiden sekä erityyppisten mindfulness- harjoitteiden maailmaan, ne ovatkin iso osa arkeani ollut jo useamman vuoden ajan.
Nyt olen saanut lisäksi tehtäväksi
opetella erilaisia kehon rajoista muistuttavia harjoitteita.
Näistä aion kirjoittaa kokonaan ihan oman tekstin, kun voimia siihen on.
Nämä kaikki ovat osa hoitoani ja kuntoutustani. Ei yksin, vaan yhdessä.
Näihin lauseisiin toivotan kaikille lukijoille mahdollisimman rauhaisaa pääsiäistä! <3
