lauantai 1. lokakuuta 2016

Hymyn taakse piiloudun kipupeikolta

Viikot tuntuu toinen toistaan raskaammilta. Keho elää omaa elämäänsä ja mieli omaansa. Viimeisen puolen vuoden aikana ja jo ihan parin kuukauden aikana vointiin on mennyt huonommaksi. Fyysisesti- ei niinkään henkisesti. Kivut ovat olleet tuskallisen kovia, mutta onneksi parempiakin hetkiä mahtuu mukaan.

Rakastan syksyn värejä, oranssia ja punaista, lehdet näyttää kultaisilta- jos mielikuvituksella katsoo.


Yritän tehdä kaikkeni, jotta kehoni ei ihan rapistuisi. Fysioterapialla ja omaehtoisella kuntoutuksella on valtava rooli elämässäni. Millaista kuntoutusta sitten saan?

Tällä hetkellä minulla on fysioterapia kerran viikossa, sekin valitettavasti tuntuu joskus liian raskaalta ja menee useita päiviä toipumiseen. Lisäksi lymfaterapiaan olisi maksusitoumus, mutta vielä en ole kyennyt sinne menemään, koska se on kiellettyä infektioiden aikana. Toimintaterapiaa on myös suunniteltu. Laitoskuntoutusjaksot on myös osana kuntoani ylläpitävää toimintaa.

Kotona yritän parhaani mukaan ylläpitää toimintakykyäni. Tarvitsen kaikissa päivittäisissä toiminnoissa paljon apua.  Yritän silti tehdä niin paljon itse kuin pystyn, koska sekin omalla tavallaan ylläpitää jäljellä olevaa toimintakykyä. Olen nyt kuitenkin yrittänyt hyväksyä sen tosiasian, että vain riittävän hyvillä tukitoimilla pärjään jotenkuten.

Meidän taloa ympäröi kymmenet vaahterat.


Kotona yritän päivittäin nousta vuoteesta, vaikka se olisi kipujen vuoksi lähes mahdoton tehtävä. Yritän syödä ja käydä suihkussa. Joskus jopa saatetaan avustajan tai miehen kanssa lähteä johonkin, pois kotoa neljän seinän sisältä. Sillä on mieletön merkitys psyykeen kannalta. Nähdä ihmisiä, katsoa, miten puun lehdet vaihtavat väriään. Kuunnella ympäristön ääniä ja hengittää. Hengittäminen onkin tärkeä voimavara kivun keskellä.

Monesti kotona turvaudun hankalina hetkinä hengitysharjoituksiin sekä muihin erilaisiin rentoutusharjoitteisiin. Toimintakyvyn ylläpito sekä elämänhallinta on iso kokonaisuus. Kivunhoidollisestikin lääkitys on yksi osa, sen lisäksi koen tarvitsevani muitakin hallintakeinoja kuten erilaiset harjoitteet. Tietoisuustaito- harjoitukset on tullut tutuksi ja tärkeiksi vuosien varrella. Samoin erilaiset lämpöä tuottavat asiat koen tärkeiksi, vaikka välillä ne valitettavasti saattavat kyllä lisätä nivelten kipuja. Kehossa on niin monenlaisia kiputiloja, että yhteen sopii toinen ja toiseen toisenlainen keino. Tärkein on itselläni se kokonaisuus, jonka luon oloni sietämiseksi.

Puhun usein sietokyvystä ja siitä, miten olen esimerkiksi kipua yrittänyt oppia sietämään vuosien mittaan. Joskus kuitenkin väkisin herää ajatus, että olisi toisinaan ihana jopa nauttia elämästä. Onneksi niitäkin hetkiä on, hankalasta tilanteesta huolimatta. Olen onnellinen pienistä hetkistä, kun pääsen ulos tai saan rakkaan ihmisen vierelleni makoilemaan silloin, kun ei ole voimia muuhun.

Viimeviikolla oli paljon ihania hetkiä, rakkaiden ystävien ja läheisten tapaamista, meidän ihanan Doula- porukan tapaamista, ulkoilua avustajan kanssa. Kaiken keskellä, olen silti onnekas.

Viiru on vierellä joka hetki.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti