Tänään on taas viety kroppa äärirajoille, joka tuntuu kostautuvan nyt. Missä vaiheessa tää keho lakkasi kestämästä edes pientä rasitusta? Pakko silti yrittää. En aio antaa periksi.
Tsemppaan joka hetki, ihan läheistenikin takia. Jotenkin vain tuntuu, että koko kroppa hajoaa pala kerrallaan. Sen muutoksen huomaa aina parhaiten, kun tsekkaa jostain, miten meni kuukausi sitten. Halvautumisen jälkeen on tullut todella paljon kaikkea, asioita, jotka vaikuttavat joka päiväiseen elämään.
Päivät menevät silti eteenpäin, hetki kerrallaan on parasta. Nyt toivon pääseväni suorittamaan psykologian perusopintoja avoimessa, omassa tahdissa. Toivoisin myös talven tulevan, jotta pääsisin kokeilemaan laskettelua sellaisella kelkalla. Myös monia muita haaveita olisi tulevaisuuden varalle, mutta ehkä nyt tyydyn odottelemaan tulevaa talvea ja joulua!
Kuva otettu v. 2012
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti