perjantai 9. syyskuuta 2016

Sängyn pohjalla

Melkein joka syksyiseksi perinteeksi on muodostunut jonkinlainen hankala pitkittynyt tulehdus tai kuume ilman sen suurempaa syytä. Nyt tosin taustalla on jo hieman pidempään jatkunut ikävä infektiokierre, joka toivottavasti päättyisi jossain vaiheessa.

Pari edellis viikkoa on siis tosiaan mennyt enemmän ja vähemmän sängyn pohjalla kuumeessa, muiden kipujen lisäksi kuumeesta kipeänä. Olen myös joutunut viettämään tällä viikolla muutamia öitä sairaalassa jo pidempään jatkuneen infektion mennessä pahemmaksi.



Nyt kuitenkin alkaa vointi jo näyttämään siltä, että jaksaa jo jopa istua ja lämpökin pysyy jo huomattavasti turvallisemmilla vesillä, joten uskaltaisin melkein sanoa, että tältä erää tauti alkaa olla voitettu.

Yritän pian palailla blogin pariin aktiivisemmin sekä luvassa myös hieman pieniä muutoksia blogin puolella! Pysykää siis kuulolla.

1 kommentti:

  1. Voi että, sua ei kyllä helpolla päästetä. Voimia, onneksi vointi on jo parempi!

    VastaaPoista