lauantai 14. toukokuuta 2016

Sairaus ja ihmissuhteet

Miten sairastuminen on vaikuttanut ihmissuhteisiin?

"Pidä musta kii, älä päästä koskaan."


Ikävää, mutta totta- moni ihminen on lähtenyt elämästäni sairastumisen myötä. Todelliset ystävät on erottunut joukosta, ihmiset, ketkä seisovat rinnalla kaikesta huolimatta, vaikka en kykenisi nähdä kuukausiin.



Joskus mietin, kuinka moni pitää minua vain laiskana? En jaksa saapua sovittuihin tapaamisiin, perun tapaamisia, enkä vastaa yhteydenottoihin. Moni ehkä ajattelee minun toimivan näin parempien menojen vuoksi ja punovan juonia selkien takana. Se ei todellakaan mene niin. Nimittäin se, mitä annan julki itsestäni ja sairaudestani on vain murto-osa todellisuutta. Tekisin mitä tahansa, että jaksaisin poistua kotoa entiseen tapaan, jotta jaksaisin tehdä asioita ja istua kauemmin kuin tavanomaisen vartin tuolissani.

Kaikista eniten toivoisin, että voisin elää kuten ennenkin, mennä ja tulla, miten huvittaa. Startata auton ja kuunnella moottorin hyrinää, ajaa autoa ikkunat auki, hiukset hulmuten- haaveita. Nyt joku ehkä miettii, miksi en sitten tee niin? Ensinnäkin saattaisin nukahtaa kesken ajon, toisekseen tarvitsisin auton, mitä voisin ajaa ja sitä ei saa ihan sormia napsauttamalla.

Asiat ei ole niin helppoja, kuin ehkä kuvittelisi. Pitkäaikaisen sairauden kanssa eläminen on päivästä toiseen taistelemista oikeuksista, asioista, joiden olettaisi kuuluvan jokaisen perusturvaan. Se on tuskallisten kipujen ja muiden oireiden lisäksi todella uuvuttavaa. Paperisotaa, perustelua, todistelemista muille siitä, miten sairas olet- samaan aikaan haluaisit unohtaa sairauksien olemassa olon ja peittää todellisuuden kaikilta, silti toisinaan asiat pitää vain tuoda ilmi tietyissä tilanteissa.

Toivoisin, ettei todisteluun tarvitsisi lähteä lähimmissä vuorovaikutussuhteissa, ettei minun tarvitsisi missään vaiheessa alkaa todistella sairauteni vakavuutta ja olemassaoloa kenellekään, vaan ihmiset voisivat nähdä minut juuri tällaisena ja jättää diagnosoinnin, ennusteet sekä kuntoutustoimet lääkäreille. Toivoisin läheisten käyttäytyvän täysin samalla lailla minua kohtaan kuin aina ennenkin, sillä vaikka olen fyysisesti sairas olen silti se sama ihminen, kuin aina ennen.

"Mitä elämä tuokaan, kaksi totuutta pysyy- olet vahvempi kuin luulet, etkä ole koskaan yksin."


Sairaudet on siis vaikuttanut ihmissuhteisiin paljonkin, mutta kaikessa pahassa on aina jotain hyvääkin. Olen löytänyt elämääni aivan ihania ihmisiä vertaisista sekä myös muita yllättäviä kohtaamisia ja tärkeitä, rakkaita ihmisiä elämääni. "Entisestä" elämästäni on säilynyt ihmisiä, ketkä ovat kultaakin kalliimpia, heidän vankkumaton tuki ja läsnäolo on arvokkaampaa, kuin kukaan ehkä osaa kuvitellakaan- aina ei vaadita fyysistä läsnäoloa, riittää, kun tietää, että ihminen on henkisesti läsnä- vierellä.

Paras ystävä on seisonut ihanasti rinnalla koko tämän matkan, silti ikävöin päivittäin.


Kotona, asioita pohtiessa ikävä kasvaa aina kovaksi ja kaipaan kaikkia rakkaita paljon, toivottavasti tiedätte, miten rakkaita olette. <3

7 kommenttia:

  1. Pidä kiinni positiivisesta asenteesta. Olet ajatuksissani sinä voimakas, ihana Saara❤💋

    VastaaPoista
  2. Pidä kiinni positiivisesta asenteesta. Olet ajatuksissani sinä voimakas, ihana Saara❤💋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihana Arja! ✨🙏🏻❤️

      Poista
  3. Luin yhdeltä istumalta koko blogisi läpi. Sulla on ihailtava asenne ♥ Olisipa itsellä voimia ajatella yhtä positiivisesti. Ehkä vielä jonain päivänä, nyt olen liian väsynyt. Lämmin kiitos kommentistasi - toivotan sinullekin paljon, paljon voimia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että täälläkin on energiat melko vähissä ja siksi ei tännekään oikein oo tullut päivitystä. Yritän kovasti lähiaikoina saada vähän tilannepäivitystä. Kiitos kauniista sanoista 🙏🏻✨❤️

      Poista