Mitä se on. Mitä se merkitsee sinulle?
Onko se kolme sanaa päivittäin vailla tekoja?
Onko se arkisia tekoja kiireen keskellä, jotta voit itse joskus hengähtää?
Mitä rakkaus on?
En usko, että kukaan voi määrittää, mitä rakkaus on kahden ihmisen välillä, jos kyseessä et ole sinä itse.
Miksi mietin tätä nyt?
Meillä oli tänään (tai siis eilen 02.07.2015) neljäs kihlajaispäivä. Meillä rakkaus on ollut sanoja sekä tekoja. Rakkaus ei todella ole ollut ruusuista. On pelätty, on itketty, on surtu ja on myös vihastuttu. Kaikkea mahtuu meidän rakkauteen. Meidän suhteessa on kaksi hyvin erilaista ihmistä.
Minä, yltiöpositiivinen, määrätietoinen papupata. Kihlattuni hieman hiljaisempi, kiltti kuin mikä. En usko kliseisiin sanontoihin, mutta sanonta "erilaisuus täydentää toisiaan" pätee kyllä meidän kohdalla.
Suhteemme alkutaival oli jo melko koetuksella. Ensimmäisten kuukausien aikana jouduin sairaalaan. Minut leikattiin ensimmäistä kertaa elämässäni. Olin todella kipeä sairaalasta viimein kotiuduttuani ja liike- sekä nostorajoituksia oli paljon. Siitä alle kuukausi eteenpäin mieheni lähti armeijaan, jossa hän vietti seuraavat 9kk. Sinä aikana tapahtui paljon.
Menimme kihloihin (ensin salaa epävirallisesti vanhemmilta ja sitten vasta silloin heinäkuussa virallisesti), muutimme yhteen; ajatuksella, että on ihanaa, kun on rauhallinen paikka jossa olla miehen tultua kotilomille. Ja se olikin. Luksusta kertakaikkiaan. Joskus kotimme tuntui kylläkin enemmän armeijapoikien hotellilta, mutta se oli hauskaa, muistoja.
Mieheni päästyä armeijasta olinkin jo aloittanut sairaanhoitaja opinnot. Jonkin tovin ehdimme viettää normaalia elämää kunnes kaikki muuttui. Ja sairastuin; pysyvästi. Invadilisoiva, 24/7 elämässäni läsnäoleva kipusairauteni on todettu tai ainakin sanottu, että se on ja pysyy, mutta odotan silti ihmettä. Ja sitä, että paranen- kaikesta. Jalkani halvauksen tai käteni suhteen ennusteita ei ole. Käteni voi olla heikompi synnynnäisenkin vamman erbin pareesin vuoksi, mutta kovaa treeniä vaan (välillä vähän liian kovaa jopa).
Haluaisin kaikesta siitä rakkaudesta, kaikesta siitä, mitä olen miehelleni antanut ja mitä mieheni on tehnyt eteeni, julkaista teille ihanat lukjani yhden runoistani.
Tämä on kirjoitettu herkällä hetkellä jalan halvaantumisen jälkeen, rankka asia, joka vieläkin hankaloittaa elämäämme todella paljon, kaiken muun lisäksi.
Rakkauden pakettiauto
Ethän pois menisi
Vaikka joskus sanoisin sinulle rumasti
Tiedäthän etten koskaan sitä tarkottaisi
Olen vain pieni sydän, pieni rikottu sielu
Vailla hillittyjä sanoja, sirpaloiduiksi vedettyjä paloja
En osaa pukea, en osaa kävellä
En saa otettua lääkkeitä, en pääse ylös sängystä
Olet kahlittu, olet kuin käsiraudoissa kiinnitettynä minuun
Enhän sitä tahtoisi
En koskaan sinuun
Sillä lailla takertuisi
En omistushaluisesti omistaisi
Ei kukaan minulta lupaa kysynyt
Kaiken kysymättä veivät
Elämän kertaheitolla
kuperkeikan
Ylösalaisin heittivät
Eihän siitä koskaan toisiamme syytetäisiin
Vaan rakkaudella rakkauttamme vaalisimme
Palvoisimme kaikkea hyvää
Sitä yhteistä kipinää, minkä yhä omistamme
Se ei kuole pois, rakkaus on ikuinen
On todistus nähty, kertakaikkinen
En koskaan voisi olla sinulle sellainen
En tarpeeksi hyvä, mutta kuitenkin omanlainen, erilainen
En tylsä, enkä ainakaan liian tasainen
On elämämme vaihtelevaa, melko mutkikasta
Kuin kuoppainen hiekkatie
Vanhalla pakettiautolla vuodelta kahdeksankymmentäyhdeksän, joka saattaa joskus hyytyä mutkissa, mutta vie silti varmasti perille
-Saara-
Hyvää kihlajaispäivää (vaikkakin hieman jälkikäteen)! Kaunis runo, koskettava eli tunne välittyy hyvin läpi. Meillä painittu hieman samantyylisten asioiden kanssa, itse olin toki sairas jo tavatessamme, mutta tilanteeni muuttunut kyllä radikaalisti huonompaan suhteemme aikana. Itse olen antanut pakoreittejä tuolle miehekkeelle, muttei ole yhtäkään niistä edes harkinnut vaikka tietää mitä on edessä päin. Taisi olla melkoinen lottovoitto, kun hänet löysin :)
VastaaPoistaRohkeaa kirjoittaa tällaisista asioista blogissa, kunnioitettavaa. Itse harkinnut samaa useinkin, mutten ole jotenkin uskaltanut tai halunnut. Nyt harkinnut bloggaamista pitkän tauon jälkeen, mutten toistaiseksi ole siihen tarttunut.
Kiitos paljon! ☺️❤️
PoistaMiä oon jotenkin pitkästä aikaa uskaltanut julkasta näitä runoja. Oon kirjottanut lapsesta asti, mutta kynnys julkasemiseen on ollut iso.
Parisuhde ja sairaus on kyllä melkonen kombo. Ja tosiaan en tiedä ymmärtääkö sitä kukaan muu kuin ihmiset ketkä sen kokee! Oon tosiaan ihmeissään välillä, että miten mun mies vielä on tuossa. Miten hän kestää. Ja ihana kuulla, että sunkin mies on ❤️
Kyllä munkin mies on suoraan sanonut välillä, että todella raskasta on, etenkin nyt kun joutuu auttamaan kaiken ajan kun on kotona (päivisin hänen töissä ollessa käy kotihoito kahdesti). Mutta jotenkin kummasti tää kyllä lähentääkin. ❤️ Ja kiitos vielä, kun sanot, että on rohkeeta kirjottaa tästä. Arvostan sitä todella. ❤️ Aion kyllä useamminkin kirjottaa parisuhteesta- siitä harvemmin saa mistään lukea. Facebookissa ryhmissä ajoittain jotkut yrittää herätellä keskustelua, mutta melko hiljasta pitelee (ei tietysti aina).. 😁 mutta ymmärtäähän sen, tääkin on niin henkilökohtainen asia, ettei tietenkään ihmisten tarvitse jakaa asioita muille jos ei halua. Itse vaan oon sellainen, että mielellään jaan, jos muut vaan jotain tukea saa siitä ❤️
Miäkin olin pitkään bloggaamisessa tauolla ja nyt en ota mitään paineita (siksi pitkät postaus välit 😂😅😩) , yritän kyllä vähän aktivoitua nyt!
Kirjoittaminen käy kyllä terapiasta 👌😉
Jään seuraileen mitä tuleman pitää :) Jotain rustailuja tänne tullutkin ;)
Poista